lauantai 25. huhtikuuta 2015

Selviytymispeli – Markku Karpio

Nimi: Selviytymispeli
Tekijä Karpio Markku
Julkaisu:  Tammi 2014
Sivuja 265
Luokka: Nuoret / 84.2 KAR
Luettu: 04/2015
Mistä: Kirjastosta lainattu.

Selviytysmispeli kertoo 9-luokkalaisista poikien arjesta nykysuomessa. Minkälaista on elää  lama-aikana ja miten se vaikuttaa nuorten arkeen. Miten käy kun vanhemmat irtisanotaan eikä rahaa enää ole. Paineet kasaantuvat ja niistä seuraa traagisia kohtaloita. Joku menettää  ystävyyden, joku vielä paljon enemmän.  Syntyy uusia nuorisoryhmiä, luusereita ja menestyneitä. Kumpikin ryhmä halveksii toisiaan, eikä kummallakaan ryhmällä ole helppoa.

Tarinassa entiset parhaat kaverit kuuluvat nyt osittain eri ryhmiin ja heitä yhdistää vain partioharrastus. Haasteeksi tulee selviytymisvaellus mikä laittaa poikien yhteistyötaidot koetukselle. Kukaan ei pärjää yksin, mutta ryhmänä voidaan selvitä kaikesta.

Ajatuksia: Olisin vilpittömästi halunnut pitää tästä enemmän kuin pidin. Itse olen kaupungista, jossa tapahtui valtavia muutoksia muutamia vuosia sitten ja iso osa kaupunkilaisista menetti työpaikkansa pienen ajan sisällä. Siltä osin pidin tarinaa varsin realistisena ja mielenkiintoisena. Vaellus ja selviytyminen luonnon keskellä ovat myös aiheena todella kiinnostavia.

Sitten tulee se MUTTA,  kokonaisuus jäi  jotenkin hataraksi, enkä päässyt tunnetasolla maaliin. En ymmärtänyt kerronnan ideaa Oskun osalta. Ymmärrän, että hän on kertojana omien tuntemuksien tai takaumien osalta, mutta miten hän voi kuvailla parhaillaan meneillään olevaa vaellusretkeä tai tapahtumia?  Vaikka tarinassa oli aiheita ja osia joista pidin, yritys hyvä, kokonaisuus ei vain toiminut, jotenkin hajanaista ja epäaitoa. Harmittaa, etten loistavista aineksista kasattu tarina ei kokonaisuutena toiminut kuten olisin olettanut ja toivonut.  Toisaalta en ole kirjan kohderyhmää. Toivon vilpittömästi, että kohderyhmän lukija saa tästä enemmän irti. Kirjassa käsitellään  tärkeitä ja kipeitä nykypäivään kuuluvia asioita. Iso osa tämän päivän nuorista ovat joutuneet kokemaan miten lama vaikuttaa perheeseen ja normaali arkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!