sunnuntai 2. elokuuta 2015

Rakkautta borealis – Kira Poutanen

Nimi: Rakkautta borealis
Tekijä Poutanen Kira
Julkaistu WSOY 2012
Sivuja 149
Luokka: 84.2
Luettu: 07/2015
Mistä: Lainattua

Lara haaveilee unelmahäistä joiden tulisi toteutua mahdollisimman pian. Koska suhteessa ei tällaista ole näköpiirissä , päättää Lara houkutella ranskalaisen sulhonsa romanttiselle matkalle Lappiin. Laran haaveissa Eric tajuaa ettei voi elää ilman rakastaan, ja kosii neitoa mahdollisimman romanttisesti ja luonnollisesti mahdollisimman pian. No, asiat eivät vain yleensä suju ihan noin helposti, kuten ei nytkään.

Ajatuksia: En ole lukenut sarjan muita kirjoja, ja siinä saattaa tietysti löytyä syy miksi tämä ei napannut oikeastaan ollenkaan. Liikaa kohellusta ja jotenkin jäi vähän väkisin väännetyn hauskuuden maku. Todellisuudessa en varmastikaan vain ole kohderyhmää. Ja yksinkertaisesti olen tänään ihan liian vanha jäykkis, joka ei älyä hyvän päälle. No niin tai näin, makuasioita, joista voi toki kiistellä, mutta se ei hyödytä ketään. Olen varma, että tälle sarjalle löytyy monta uskollista fania ja hyvä niin. Kaikki lukeminen on arvokasta ja kunnioitan kaikkia kirjailijoita heidän työstään, silloinkin kun teos itsessään ei minua miellytä. Ja tämän kaiken tilityksen jälkeen löytyi omasta lukemattomien kirjojen  hyllystäni toinen kirja tätä sarjaa. Mitään havaintoa miten kirja on minulle päätynyt ei ole....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!